Urheilun lumoa
22.7.2009 | Blogi
“En usko, että tulen koskaan kilpailemaan veteraanikisoissa”, lausuin jossain haastattelussa reilut kaksikymppisenä. Uskoin, että kilpailuviettini tulee loppuun käytettyä yleisessä sarjassa ja eläköidyttyäni en löytäisi itseäni veteraaniurheilun parista.
Toisin kävi. Olen ollut jo kaksi kertaa kilpailemassa, josta saldo on ihan kiva. Ensimmäinen kisaamiseni tapahtui alle nelikymppisten SM-kisoissa, josta tuomisena oli kultaa. Heitin kiekkoa, vanhaa intohimoani aktiivikaudeltani. Meitä oli kaksi ja minä satuin olemaan se parempi.
En olisi osallistunut tuohon kilpailuun, ellei nuoruusvuosieni valmentaja olisi houkutellut. Tein sen hänen mielikseen. Tuossa kilpailussa ymmärsin, että veteraaniurheilussa perinteinen kilpailu ja voittaminen ei ollutkaan keskeistä. Toki kilpailuviettinsä pauloissa urheileviakin löytyi, mutta suurin osa oli hyvien kavereiden ja mukavan ajanvietteen vuoksi.
Toinen esiinmarssini tapahtui viime vuonna paikallisissa kisoissa Sastamalassa – ihan tavallisissa kilpailuissa. Lajiksi oli löytynyt kuula. Kuula on ollut minulle aina hyvin vaikea laji. Viime talvena, eräässä harjoitustilanteessa, oivalsin työntäneeni kuulaa aina hieman väärin. Tuon oivalluksen jälkeen olin kuin pieni tyttö uuden asian opittuaan ja tuon oivalluksen vuoksi, halusin kokea lajin myös kilpailun merkeissä.
Uskaltauduin siis kilpaan. Tein ennätykseni – eli niin kuin me urheilupiireissä sanomme all time bestin. Tulos on B-luokan tulos ja sillä saa jopa kaksi luokittelupistettä. Olin ylpeä itsestäni, vaikka tavoiteltavaakin jäi. Katselin viime kesän naisten kuulakisaa Kalevan kisoissa, ja minulle tuli halu päästä kiusaamaan naiseuden kynnyksellä urheilevia nuoria tyttöjä.
Tuo B-luokan tulokseni ei ihan riitä SM-tasolle yleisessä sarjassa, mutta veteraanien MM-kisoihin sillä taitaa päästä. MM-kisat käydään ensi kesänä Lahdessa.
Tiedän monta entistä huippu-urheilijaa, joka tähtää kotikisoihin. Herkullisimpia nimiä ovat varmasti SDP:n poliitikot ja valmentaja/urheilijapari Antti Kalliomäki ja Arto Bryggare. Kalliomäki on kuuleman mukaan erinomaisessa kunnossa, mutta toiseksi ei varmasti jää Bryggarekaan.
Artsi on tapansa mukaan ottanut harjoittelun tosissaan ja viettää tälläkin hetkellä leiriä poikansa Samulin kanssa etelän lämmössä. Kapeat posket ja itsevarma uhoamin ovat merkkejä, jotka saattavat tuoda Lahdesta menestystä. Jos ei sitten käy niin, että ne Artsin surullisen kuuluisat akillesjänteet eivät kestäkään. Mutta se on varmaa, että Artsi tuo kilpailuun upeaa tunnetta ja kunnon draamaa. Katsojat tulevat nauttimaan joka tapauksessa.
Rohkea on Bryggare yrityksessään. Minä en omilla kintuillani uskaltaisi tulla lankulle.
Jos ihan rehellinen olen, itse kisaaminen ei minua liiemmin edes kiinnosta. Paljon kiinnostuneempi olen MM-kisojen alla järjestettävästä leiristä Pajulahdessa. Tuonne leirille on tulossa paljon, paitsi veteraaniurheilijoita myös aikalaisiani. Kuin pisteenä i:n päälle, leiriä vetää veteraanihuippu-urheiluvalmentaja Into Turvanen. Voiko parempaa muisteloa olla!
Jos alkukesän harjoittelu, siis se hienoinen liikkuminen enemmän kuin normaalisti, onnistuu, eikä heinäkuussa ole liioin päällekkäisyyksiä eli mahdollisia tekosyitä, saatan minäkin Lahden seudulle matkustaa. Siis ainakin Pajulahdessa olisi hyvä käydä, jos ei sitten itse kisoihin pääsekään. Ihan hirveän tosissaan ei kilpailemiseen osaa suhtautua, vaikka tiedän h-hetken tultua, että kyllä se kilpailija minussakin vielä asuu.
Ringa Junnila