Sinisten silmien ajattelua
15.6.2009 | Blogi
Silmiini osui uutinen Yhdysvaltain Olympiakomitean irtisanomisesta, yli viisikymmentä työntekijää sai lähteä. Määrä on huima ja kertoo karua tarinaa maailmanlaajuisen ongelman rantautumisesta myös urheilun ytimeen.
Viime laman jäljiltä urheiluelämä ei “lamaantunut” Suomessa. Huippu-urheilun sponsorointi koki hienoisen alamäen, mutta itse seuratasolla säpinää riitti melkoisesti. Tehtyjen tutkimustenkin mukaan 90-luvulla vapaa-ajallaan liikkuvien osuus lisääntyi kaikissa ikä-, koulutus- ja työtilanneryhmissä. Ainoana poikkeuksena olivat 22-34-vuotiaat, jotka eivät enää jaksaneet raahautua harrastusten pariin aktiivisesti.
Real Madrid teki huipputuloksen viime vuonna saamalla 58 miljoonaa euroa voittoa ja uusille F1-talleille povataan herkullista alkua formulamaailman kuninkuusluokassa. Kaikilla ei siis mene huonosti.
Lama ja taloudellinen matalasuhdanne on perinteisesti näyttäytynyt liikunnassa ja urheiluelämässä pääosin myönteisessä valossa. Vaikka isojen sponsorointisopimusten tekeminen voi hankaloitua ja kysyjille vastataan jo ennen kysymystä, että “elämme nyt lamassa”, on se terävöittänyt itse ruohonjuuritasoa.
Moni seura joutuu punnitsemaan tekemisiään ja miettimään mihin vähäiset voimavaransa pistää. Yleensä ydin yrittämiseen löytyy keskittymällä perusasioihin. Vapaa-ajan lisääntyessä lenkkipolut kutsuvat ja omaehtoinen liikkuminen palautetaan muistiin, mutta myös perinteinen urheiluseuratyö saa uusia tekijöitä.
Urheiluseurojen harrastajamäärillä on tapana kasvaa ja ehkä niillä perinteisimmilläkin lajeilla, hiihto, yleisurheilu, jalkapalloilu ym. harrastajamäärät ovat mieluummin ylöspäin kuin alaspäin. Liikunta lisääntyy, kun vapaa-aika lisääntyy.
Erinomaisena pohdinnan kohteena olisikin tämän laman aikana miettiä työelämän aikajärjestelyiden ja liikunnan harrastamisen välistä suhdetta. Tuntuu kummalliselta, kun tutkimuksissakin todistettu asia liikunnan vaikutuksesta työkykyyn ja ihmisen hyvinvointiin todetaan ja kaikki työnantajista työntekijöihin ja työmarkkinajärjestöihin asti sen allekirjoitamme, mutta emme pysty tekemään sellaisia työaikajärjestelyitä, että se oikeasti jalkautuisi ihmisten elämään. Niin, pakottaahan emme ketään voi, eli kyse on viimekädessä meidän jokaisen henkilökohtaisesta priorisointi päätöksestämme.
Ehkä lama terävöittää myös ajatustamme siitä, mistä tässä urheilussa ylipäätään on kysymys. Raha on valtava motivaation kohde, mutta urheilussa vain sen varaan laskeminen on kyseenalaista. Huippu-urheilussa keskeistä on tehdä se mitä osaa niin hyvin kuin osaa. Se on lahja, josta kannattaa pitää huolta. Motivaatioon toteuttaa tätä lahjaa tulee lähteä juuri tekemisestä itsestään ja tekemisen myötä tulevasta nautinnosta. Raha ja menestys tulevat sivutuotteina. Eikä rahan tienaamisessakaan ole mitään pahaa, sillä hyvästä työtä tulee myös maksaa hyvin.
Urheilun yhteiskunnallista vaikuttavuutta nostetaan otsikoihin aina silloin, kun halutaan maalailla kansallista yhteenkuuluvuutta tai juhlistaa urheilullista menestystä. Sen ei pitäisi olla vain juhlapuheissa tai ylistyslauluissa. Urheilun yhteiskunnallisen vaikuttavuuden merkitystä pitäisi pohtia myös laman aikana.
Viime laman aikana tekemämme huomio liikunnan merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille tulisi nostaa jälleen otsikkoihin ja päätöksentekoon. Satsaukset urheiluseuratoimintaan tuovat varmasti euroja monin kerroin takaisin säästyvinä sairauspoissaoloina ja vähentyneinä terveyskeskuskäynteinä. Kuunnelkaa päättäjät liikunnan ammattilaisia! Hallituksen tekemät tavoitteet saavuttaa korkeammat eläköitymisluvut toteutuu liikuntaa lisäämällä ja työaikaa säätelemällä. Kun mukaan laitetaan hieman varovaisemmat yritysten tuottavuustavoitteet, ei ihmisistä tarvitse raapia kaikkia tehoja. Ja kun näin sanon, ymmärrän jälleen olevani sinisilmäinen idealisti. Mutta ehkä juuri siksi, olen onnellinen.
Ringa Junnila